Peitsa Mikolan 100-vuotisjuhla 14.10. 2015

ALOITUSSANAT

Tänään julkistettava kirja ”Vuosisadan metsäbiologi” esittelee professori Peitsa Mikolan työtä ja hänen edustamiensa tieteenalojen taustaa, kehitystä ja uusimpia virtauksia. – Juhlakirja käsittää 237 sivua, siinä on 17 lukua ja niissä yhteensä 26 kirjoittajaa. Voitteko kirjan kirjoittajat ystävällisesti nousta salissa seisomaan, jotta saan toimituskunnan puolesta osoittaa teille kiitoksen? Kiitos arvokkaasta työstänne. Kiitos myös päätoimittaja Stig-Olof Londenille, kirjan toimituskunnalle, nimettöminä toimineille ennakkotarkastajille sekä Jenna Kotilehdolle, jonka kanssa yhdessä toimitimme kirjan. Jenna Kotilehto vastasi kirjan taitosta ja ulkoasusta. Suomen Tiedeseuran tuki tälle hankkeelle on ollut ensiarvoisen tärkeää ja arvokasta, mistä lämpimästi kiitän. Kirjasta on otettu 400 kappaleen painos ja se on vapaassa myynnissä huomisesta Mikolan syntymäpäivästä lukien.

Juhlakirja sisältää myös Peitsa Mikolan julkaisuluettelon. Sen ensimmäinen nimike on vuodelta 1937 ja viimeisin vuodelta 2011. Edellä jo mainittujen tahojen lisäksi tätä juhlatilaisuutta ovat tukeneet Metsämuseo Lusto, Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Metsätieteellinen Seura, Helsingin yliopiston Metsätieteiden laitos, Luonnonvarakeskus ja Keskisuomalainen Osakunta.

Professori Peitsa Mikolan ammatilliset ansiot voimme jaotella kolmeen osa-alueeseen: Hänen varsinaiseen tieteelliseen tuotantoonsa metsäbiologian alalla, hänen saavutuksiinsa luonnonsuojelun, metsien moninaiskäytön ja Suomen metsänhoidon kehittämiseksi, ja hänen toimintaansa Suomen kansainvälistämisen puolesta metsätieteessä ja metsätaloudessa. Tulokset puhuvat puolestaan, kuten kirjan monitieteiset ja tieteidenväliset artikkelit kertovat.

Allt som hänt i det självständiga Finland har hänt under Peitsa Mikolas livstid. Händelserna var speciellt tillspetsade under de tre första decennierna: Inbördeskriget, livsmedelskrisen under 1918, spanska sjukan, Aunus-expeditionen, Mäntsäläupproret, den ekonomiska depressionen på 1930-talet, ytterligare tre krig – vinterkriget, fortsättningskriget och Lapplands krig – och därefter krigsansvarighetsrättegången här i Ständerhuset. Senare har det varit betydligt lugnare under de stora åldersklassernas livstid och för oss, ännu yngre.

Hyvin etäiseltä tuntuu tämäkin ote pääjohtaja A.K. Cajanderin kiertokirjeestä metsähallituksen virkamiehille 9. heinäkuuta 1918. Kiertokirjeen otsikko kuuluu ”Epäkohdista pettupuiden otossa”. Tässä siitä lainaus: ”Metsähallituksen tietoon on tullut joukko epäkohtia ja väärinkäytöksiä pettupuiden otossa: On luvattomasti kaadettu puita, ilmaiseksi saatua pettua on luvattomasti myyty muille, pettua on käytetty eläinruoaksi, metsähoitajaa on koetettu saada leimaamaan enemmän puita kuin metsätalouden kestävyys taikka metsänhoito sallii, eräät elintarvikelautakunnat ovat vaatineet kymmeniätuhansia kiloja pettujauhoja kuntalaisille tasan jaettavaksi ilman että yksityismetsänomistajat ovat tuskin ensinkään pettupuita metsistään luovuttaneet, pettupuita on suuressa määrin anottu sellaisissakin kunnissa missä tarve ilmeisesti on sangen pieni, j.n.e.”. Kirjeen lopuksi Cajander käskee lähettämään täsmälliset tiedot pettupuiden otosta ja tekemään ehdotuksia epäkohtien korjaamiseksi. Nykyiset metsäkiistat ja nykyiset taloudelliset vaikeutemme asettuvat mittasuhteisiin, kun vertaamme niitä noihin tapahtumiin Peitsa Mikolan ensimmäisinä elinvuosina. Keskuudessamme Suomessa on enää hyvin vähän muita ihmisiä, jotka ovat Peitsa Mikolan tavoin henkilökohtaisesti tavanneet tässä siteeratun Aimo Kaarlo Cajanderin.

Tieteenalojen välinen vuoropuhelu käytännön kysymysten äärellä, mitä kirjassa tavoittelemme, ei välttämättä merkitse asioiden pintapuolista tarkastelua vaan voi onnistuessaan olla hedelmällistä. Kurt Lewinin tunnettu sitaatti sopii luonnehtimaan myös Peitsa Mikolan metsäbiologian perusteisiin suuntautunutta tieteellistä toimintaa: ”There is nothing as practical as a good theory”. Viime vuonna ilmestyi dosentti Touko Perkon kirjoittama elämäkerta A.I. Virtasesta, jonka Nobel-palkinnosta tulee pian kuluneeksi 70 vuotta. Perko kuvaa Virtasen käsitystä tutkimuksen ja käytännön elämän suhteesta ja kirjoittaa seuraavasti: ”Niin kotimaassa kuin ulkomaillakin herätti 1920-luvulla ihmetystä se, että voinvientiliikkeen laboratorio keskittyi tutkimaan biokemian tieteellisiä kysymyksiä eikä rajoittunut vain maitotalouden ongelmiin. Osuusmeijerikenttä puolestaan kyseli, oliko se Valion rahojen väärinkäyttöä. Virtasella oli ihmettelijöille vastaus. Hän katsoi myös maitotalouden hyötyvän yleisestä teoreettisesta tutkimuksesta, koska se ”tavallisesti kulki sovellettujen alojen edellä ja koska etevimmät tutkijat työskentelivät yleensä teoreettisten kysymysten parissa”. Kun sitten laboratorio tuotti 1920-luvun jälkipuoliskolla isot keksintönsä ja laboratorion kuluille alkoi löytyä katetta, ihmettelykin loppui.” Mikrobiologian professori Unto Vartiovaara oli A.I. Virtasen oppilas ja varmaankin välitti tätä Virtasen näkemystä omille opiskelijoilleen kuten Peitsa Mikolalle.

Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu on ollut Peitsa Mikolan toimialalla vilkasta ja menestyksellistä. Mikolan henkilökohtainen panos on ollut erityisen arvokas maamme kansallispuistoverkon kehittämiseksi. Luonnonsuojelutyö oli joidenkin harvojen avainhenkilöiden varassa silloin, kun julkista ympäristöhallintoa ei vielä ollut. Kun Suomen Luonnonsuojeluyhdistys (myöhemmin Luonnonsuojeluliitto) perustettiin täällä Säätytalossa 27. toukokuuta 1938, Peitsa Mikola ei osallistunut kokoukseen, koska hän oli maastotöissä. Mikola kuitenkin valmisteli kokousta ja hänet hyväksyttiin yhdistyksen perustajajäseneksi. Rauno Ruuhijärvi kuvaa Peitsa Mikolan panoksen luonnonsuojelun puolesta juhlakirjan päätösartikkelissa.

Metsien elinvoima ja puiden kasvu perustuvat metsäekosysteemin ominaisuuksiin, maaperän toimintaan sekä puiden ja sienijuurten eli mykorritsojen symbioosiin. Maaperäbiologia oli Mikolan tutkimusten tärkeä, joskaan ei ainoa aihepiiri. Mikolan työlle on etevää jälkikasvua tässäkin salissa. Nyt syyskuussa Erkki Mikolan avustuksella loimme Peitsa Mikolalle Google Scholar profiilin. Sillä tarkoitetaan avointa ja automaattisesti päivittyvää kirjanpitoa siitä, miten paljon tukijan julkaisuja käytetään ja miten niihin kirjallisuudessa viitataan. Peitsa Mikolan profiilissa on yli 2000 merkintää, mikä on korkea luku. Viittausprofiili osoittaa erityisiä ansioita, kun otamme huomioon, että hän jäi virastaan eläkkeelle kauan ennen internetin aikaa 1978. Emme ole ehtineet järjestelmällisesti siirtää Mikolan kirjoituksia elektronisiin kirjastotietokantoihin.

Suomen metsiin on karttunut 800 miljoonaa kuutiometriä lisää puuta sen jälkeen, kun Peitsa Mikola suoritti tohtorintutkintonsa metsätieteissä. Tuona aikana metsiimme on esimerkiksi istutettu nelisen miljardia puuta. Tämä on antanut edellytykset parantaa puiden geneettisiä ominaisuuksia, kuten juhlakirjassa kirjoitetaan. Karttuneiden puuvarojen myötä syntyneen uuden kansallisomaisuuden arvo on kantorahassa mitaten 20-30 miljardia euroa. Todellinen merkitys on vieläkin suurempi, sillä runsaat puuvarat antavat vapauden harkita, mitä haluamme metsillämme tehdä. Metsä elättää suomalaisia monin eri tavoin. Otetaan esimerkki: Valtiovalta pystyy rahoittamaan Suomen yliopistolaitoksen niillä tuloillaan, mitä se kerää metsäalan veronmaksajilta. Metsäalan ja biotalouden menestys on perustunut tieteeseen, kyvykkyyteen, innovaatioihin, osaamiseen ja yhteistoimintaan. Paljon on tarvittu myös kansainvälisiä yhteyksiä.

Mikola sai kipinän kansainväliseen yhteistoimintaan jo ensimmäiseltä ulkomaanmatkaltaan. Se oli Jyväskylän lyseon luokkaretki ensin höyrylaivalla Jyväskylästä Lahteen, sitten junalla Lahdesta Loviisaan ja sieltä laivalla Eesti Vabariikin pääkaupunkiin Tallinnaan.

Peitsa Mikola on nuoresta pitäen edustanut avarakatseista ja kokonaisvaltaista metsänäkemystä. Sotien jälkeen Mikola oli metsätieteissä ensimmäisiä, joka omaksui englanninkielen vaivattoman ammattikäytön ja nykyaikaisen tieteellisen julkaisukäytännön. Mikolan monipuolisille kyvyille oli suurta kysyntää sekä tutkimus- että kehitysyhteistyössä. Mikola sekä opetti että kehitti aktiivisesti yliopistoa. Ilman Mikolan toimintaa omaa oppituoliani Helsingin yliopistossa ei välttämättä olisi olemassa. Mikola nimittäin toi Yhdysvaltojen matkoiltaan ajatuksen, että ympäristönsuojelussa tarvitaan ympäristötiedettä samalla tavoin kuin terveydenhuollossa tarvitaan lääketiedettä.

Kirjassa esittelemme Mikolan työn asemaa ja merkitystä eri tieteenalojen näkökulmista. Työn tahdoimme valmiiksi professori Mikolan merkkipäivään mennessä. Kireän aikataulun takia emme voineet odottaa kaikkia kirjoituksia, mitä kirjaan oli ehdolla. Toivon ymmärtämystä niiltä tutkijoilta, jotka mielellään olisivat jättäneet kirjoituksen, mutta olivat sitoutuneet muihin työtehtäviin. Pajatsoa siis emme vielä tyhjentäneet, vaan tilaa ja tarvetta vielä on Peitsa Mikolan aikakauden ja hänen toimintansa myöhemmillekin arvioinneille.

Tällä juhlakirjalla onnittelemme lämpimästi Peitsa Mikolaa hänen merkkipäivänsä johdosta.

Pekka Kauppi
14.10.2015